Tarkennukseksi vielä, etten kuvittele voivani neuvoa ketään muuta. En kuvittele olevani erityisen viisas tai pystyvä koska pipo ei enää kiristä kuten ennen. Mulla on ollut myös tuuria. Olen saanut synnyinlahjana ripauksen tervettä itsekkyyttä, mun ongelmat on aina olleet pikemminkin linkittyneitä toisiinsa kuin todella syvälle juurtuneita, ja toisaalta mulle on siunautunut näitä "pim"-hetkiä jolloin aiemmin jumissa olleen kammen saakin kääntymään.
Ja se, etten tiettyjä asioita täällä enää vatvo, ei tarkoita että ne olis oikeasti kadonneet. Kun paha ahdistus iskee ja mieli alkaa harhailla veitsi- ja vessanpönttöpuolelle, vanhat ajatukset täytyy vaan pakottaa pois päästä. Se on sivupolku jonne ei kannata ottaa yhtään askelta jos haluaa olla varma että pysyy sovitulla reitillä. Mutta siis kyllä, edelleen inhoan vartaloani, edelleen haluaisin saada sen tottelemaan kuria, edelleen haluaisin tunnekaaoksen keskellä syödä itseni turraksi, edelleen ahmittuani haluaisin saada synninpäästön. Mutta sieltä onni ei löydy, tarkistettu on. Ja viiltely nyt vain on aika vajaata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
"Olen saanut synnyinlahjana ripauksen tervettä itsekkyyttä, mun ongelmat on aina olleet pikemminkin linkittyneitä toisiinsa kuin todella syvälle juurtuneita, ja toisaalta mulle on siunautunut näitä "pim"-hetkiä jolloin aiemmin jumissa olleen kammen saakin kääntymään."
Vähän sama juttu mullakin: yleensä on yksi isompi ongelma, ja kun se sitten ratkeaa on monesta muustakin ongelmasta samalla päästy. Välillä ahdistaa niin, ettei sanat riitä kuvaamaan sitä tunnetta, mutta siinä mielessä mäkin olen ollut onnekas, ettei se ahdistus loputtomiin kestä. Terve itsekkyys on jees :)
Kuulostaa hyvältä - onnittelut.
P.S. Kerro lisää siitä Bemarista! :oP
Itsekkyys on sopivissa määrin vain osoitus itsearvostuksesta :)
Lähetä kommentti