Viksu olen

Hohoo, oon kyllä yks einstein. Tajusin viimein miksi A:sta ylipääseminen on kestäny niin pirun kauan, ja miksi en edellenkään pysty puhumaan siitä ilman katkeraa äänensävyä.

No tietysti kun sydän särkyy ensimmäisen kerran oikeasti, niin sattuuhan tuo. Ei ole tiennyt miltä se tuntuu. Ja kun pitää olla niin viileetä että, niin sitten ravataan vessassa/suihkussa/pyörävajassa/siivouskaapissa, missä tahansa missä on ovi, puremassa hammasta ettei itku pääse tulemaan, ja hypätään joka viikonloppu eri ihmisen kanssa sänkyyn ja välillä leikitään ihastusta.

Mutta melkein kaikesta pääsee yli kun puhuu. Mitä siis en tehny. Koskaan. Tadaa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä mihin se loppu. En ole pystynyt kertomaan. Ei mitään suurta draamaa, mutta hirveä häpeä siitä että menee luottamaan ja näyttämään heikon puolensa ja toinen osoittaa kaikin tavoin sen olevan väärin, ja jättää sitten kertomalla kuinka olet liikaa tätä, liian vähän sitä, etkä mitään mitä hän tarvitsisi.

Nyt ne jutut sitten nousee pintaan kun pitäisi taas asettaa itsensä alttiiksi. Eikä Tytön kuulu niistä kuulla. Me ollaan kahdestaan Me, en halua tuoda tähän mitään vanhoja haamuja. Pitänee vaan avautua jollekin.

Tässä taas huomaa sen miksi valinnan tekemisen pakko on parhaita asioita ihmisen elämässä. Miten meistä tulee omia itsejämme (huonoa suomea, tiedän), koska ikinä ei saa kaikkea mitä haluaa. Suojellako egoaan vai tuoretta suhdetta? Ei tarvitse kauaa miettiä. Mun taskuvenus, sydän pakahtuu joka kerta kun se ottaa kädestä.

Se meemipostaus

Hitto kun ei ole muuta asiaa kuin tätä siirappisettiä. On vaan liian mukavaa. En ole kenenkään toisen vieressä nukkunut näin hyvin, käsi tytön ympäri ja nenä sen niskaan, hetki menee ja olen unessa. En edes kaipaa kavereiden seuraa vastapainoksi kuten kaikissa aiemmissa suhteissani, koska en haluaisi tehdä tai kokea mitään ilman tyttöä vieressä jakamassa sen. Ja jos ei oteta huomioon tiettyjä kaikkitietäviä henkilöitä, niin kaverit tulee tosi hyvin toimeen sen kanssa, joten ei tarvitse tehdä kompromisseja seuran suhteen. Vaikka tää loppuis huomenna, voin ainakin sanoa tietäväni mitä ihmiset tarkoittaa sanoessaan "sen vaan tuntee kun se osuu kohdalle".

Niin se Esten heittämä valokuva-meemi:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Neljännen neljäs (ytimekkäästi nimetystä "Housut"-kansiosta) olis tässä:


Joo mun kuva-arkistot on näin jänniä, kuolaan kalliita, kirpparilta ostetun näköisiä farkkuja. Siitä asti kun joskus viisitoistakesäisenä löysin ensirakkauteni a.k.a isän vanhat 501:set, lempifarkut on löytyneet miestenosastolta ja kaventuneet kotona lahkeista, mutta esimerkiks nää Acnen ihanuudet lököttäis takapuolesta justiinsa sopivasti, mikä ei kyllä tästä kuvasta käy ilmi. Yhdistäisin maihareihin ja bändipaitaan ja palaisin mielessäni lempivuosikymmenelleni.

Nakitan Lenin, Cinderellan, Nauskiksen ja Spunkyn (vaikkei sen ruojan blogissa ole kommentointimahdollisuutta, joten perillepääsy on vähän epävarmempaa). Käyn visiitillä myöhemmin, ellei joku ehdi tätä itse jo huomata :)

Haista kukkanen

Ei ole vaaleanpunaista tosiaan, ei. Aina välillä palaa hermo ihan kunnolla. Muuten me ollaan hirveän samanlaisia, mutta temperamentin ja riitelytapojen kohdalla ei niinkään. Mä kerään kiukkua, odotan josko se laantuis, muutun passiivisagressiiviseks, ja mahdollisesti lopulta saan aikaiseksi unettavan analyyttisen monologin kiukun aiheesta. Lähden kyllä huutoriitaan mukaan jos keskustelu ei millään suju, mutten aloita sitä, ja tässäkin ikä on kehittänyt hermoja. Olen toki ailahtelevainen ja tunteet heittelee laidasta laitaan, mutta pyrin peittämään sen. Näkyvästi suutun harvoin ja aiheesta, ja vain ihmisille jotka tunnen hyvin.

Tuo toinen taas ei ole kuullutkaan itsehillinnästä tällä saralla. Varsinkin humalassa se purkautuu täysin varoittamatta, yleensä niin etten mä ihan aidosti ymmärrä missä vika on. Meikäläinen seisoo suu auki hoo moilasena kun neiti syytää haistavittua jostain ihan järjettömän pienestä syystä. Ja tässä se mikä ottaa päähän: siinä vaiheessa kun mä olen ehtinyt mukaan, se on jo saanut pahan olonsa ulos ja muuttunut takas enkeliksi. Arrgh. Kyse ei ole siitä että loukkaantuisin, on vaan turhauttavaa kun ei kykene samaan.

Ja kuitenkin räiskyvä temperamentti just tekee siitä niin kuuman. Jokseenkin ristiriitasta kun ei tiedä haluaisko huutaa toiselle vai repiä siltä vaatteet päältä. Tällä hetkellä ehkä kiukuttaa enemmän. Rähjään sille sitten illalla niin ettei se vuorostaan tiedä mistä tuulee. Ha!

Tytöstä

Tuntuu että pitäisi kirjoittaa jotain Tytöstä, koska tällä hetkellä se tuntuu keskeisimmältä asialta elämässänä. Olen tehnyt varmaan kymmenen aloitusta ja deletoinut kaikki liian latteina tai dramaattisina tai paljastavina. En jotenkin vain löydä oikeita sanoja. Ja pitäisi sille keksiä joku lempinimikin.

No mutta siis, päällimmäinen tunne on ehkä hämmennys. En ole ennen tajunnut hakeutuneeni aina vastakohtieni seuraan ja jopa vältellyt kaikkia jotka muistuttaisivat vähänkään itseäni. Olen halunnut jonkun jolla on paljon jännittäviä ja ihailtavia piirteitä, jonkun jonka voin asettaa jalustalle. Loppujen lopuksi erilaisuus on kuitenkin estänyt näkemästä ihmistä itseään, ja jokaisessa suhteessa ahdistus on tullut jo ensimmäisten parin viikon aikana.

Ehkä se selittämätön veto oli sitä. Ehkä sitä jotenkin vain vaistosi löytäneensä toisen joka on samalla tavalla ulkopuolinen. Tälle ei vaan tosiaan löydä sanoja. Kuulostaa lattealta jos sanon etten ole tuntenut tällaista ennen. Mutta mitä muutakaan sanoa? En ole kokenut tällaista yhteisymmärrystä edes vanhimpien ystävien kanssa.

Päällimmäisenä tosiaan hämmennys. Ei onni tai mikään mikä muuttaisi maailman vaaleanpunaiseksi. Pikemminkin pelko siitä että menettää mahdollisesti elämänsä parhaan asian ennen kuin on saanut nauttia siitä kahta kuukauttakaan. Tyttö sanoi että sitä pelottaa koska tää tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, kasvoillaan ilme joka alleviivasi virkkeen alkua. Se saattaa jänistää. Tai mistäs sitä tietää mitä se edes tarkoitti. Jos se onkin vain ihastunut ihastuksen kohteena olemiseen.

Pikapika

Kirjotan ihan muutaman päivän sisällä, lupaan! Olen ollut siinä säälittävässä tilassa, jossa mietteet riippuu täysin siitä, laittaako tyttö viestin perään hymiön tai kuuluuko sen äänessä hymy. Siis joko "elämä on parasta huumetta! Sauvakävelijät piristää katunäkymää! Naapurin rakki on oikein mukava!" tai "oikeasti kaikki on paskaa, mäkin olen paska ja kaikkien tiellä, kuolisinpa pois!".

Pohdittavaksi: herkistääkö ihastuminen rajuille mielialanvaihteluille ja masennukselle, vai etsiikö herkässä tilassa oleva mieli ihastumista välttääkseen taas uuden talvi-/kevättalvimasennuksen? Hmm...

Mutta asiaa toivottavasti tiedossa ensi viikolle, morjens!