Kiitos ja anteeksi

Mietin sitä hyvityskierrosta. Entiseltä poikaystävän tapaiselta haluaisin pyytää anteeksi että olin frigidi ja käytin sitä vain olkapäänä. Olin lapsi, en tajunnut että myös minä voin hyväksikäyttää toista, vaikka tiedostamattakin. Vaikka tuskinpa sitä enää kiinnostaa.

Parhaalta ystävältä pyytäisin anteeksi katoamisiani. Olen itsekeskeinen, enkä ole uskonut sen pyyteettömästi haluavan nähdä mua myös silloin kun olen huonona. Pyytäisin anteeksi myös sitä, etten ollut sen tukena viimeksi, kun sillä oli vaikeaa: että olin niin käpertynyt itseeni etten huomannut sen tarvitsevan syliä. Pahoittelisin myös suorasukaisuuttani, sitä että loukkaan kun yritän olla rehellinen.

A:ta olen näkemässä kahvittelun merkeissä lähiaikoina. Aion pyytää siltä anteeksi sitä, etten ikinä oikeasti ollut läsnä, että yritin parantaa sen vaivat edes pysähtymättä kuuntelemaan, mikä on hätänä. Etten kunnioittanut sen erilaisuutta.

Haluaisin olla A:n ystävä. Mulla on ikävä meidän anime-maratoneja, pohjaan palaneita kokkausyritelmiä, viinipäissään askartelua ja lähiöfiilistelyä kävelyllä lumisateessa*. Mä kaipaan myös tapaa jolla se liikkuu, tapaa jolla se nauraa kun sille kuiskaa jotain tuhmaa. Kaipaan sen tuoksua, sen vartaloa omaani vasten välillä niin paljon että koskee, mutta vielä enemmän kaipaan sitä yhteyttä joka katosi kun alettiin seurustella.

Hetkinen! Stop! Voi lässyn lässyn, miten tää meni taas tähän? Joku on pahasti puutteessa... Lupaan ens vuodeksi uusia aiheita, aikuisten oikeesti!

* ks. kuva. Onko mitään ihanampaa? Aattelin tosissani hankkia tällasen (vaikka se tarkottaiskin tuplasti keski-ikäsiä jurrikoita yrittämässä kaveriksi).

Pappappaa

Uuh, YTHS:n aika lähestyy. Pitäis varmaan opetella nöyrää asennetta sitä varten. Kyllähän sen tajuaa, psykologit on vaan ihmisiä. Ei ne jaksa ymmärtää jotain nokkavaa yli-ikäistä kakaraa, joka aloittaa heti kaikkitietävällä asenteella ulkoaopetellun kuuloisen litanian vaivoistaan. Tottakai ne tyrkyttää Kelan hoitoon mieluummin jotain tyyppiä jota kohtaan tuntevat sympatiaa. Ja toisaalta on pakko myöntää että kyllä mä varmaan pärjäisin ilmankin, "puutarhanhoito ja päiväkirja" -tyylinen parantuminen vaan on vähän epävarmaa.

Itsetunnon kohotessa olen alkanu kiinnostua jossain määrin ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä, mikä on hyvä. Lieveilmiönä tosin mulla alkaa olla taas mielipiteitä ihan kaikesta, lähinnä melkosen turhista asioista. En sitten tiedä olenko ikävämpi tyyppi masentuneena ja itseinhoisena vai pätemisintoisena kyrpäotsana. Ehkä vois pitää ton kakkosvaihtoehdon ja viedä sen joogaan ja kuunteluttaa sillä jotain letkeetä musakkia, että se vähän rentoutuis. Eka vaihtoehto nimittäin lienee vielä ankeampi. Sellanen masentunut itsekeskeisyys on ihan hirveää niin muille kuin ankeilijalle itselleenkin.

Aattelin aloittaa Kissa pöydälle -projektin: moni ihmissuhde on alkanut kusta kun joku ongelma on muuttunut Ongelmaksi. Lisäks mä olen pipipäisyyteeni vedoten oikeuttanut itseltäni tosi mulkkumaista käytöstä jolla olen saletisti satuttanut monia. Pirun turhaa. Aloitan siis semmoisen hyvityskierroksen. AA-tyyliin, ha!