Vitutus maximus

Heehehee, jatkoa pukkaapi heti samana päivänä. Tietysti sitä voisi avautua jollekin tutulle, kuinka niinq vituttaa, kun joku horo haukkua mua horoks mun blogissa, mutta se vaihtoehto ei nyt sattumoisin houkuta. Toki reaktio oli täysin ylimitotettu, mutta kun kiehahtaa niin kiehahtaa. Olen tietyissä jutuissa vaan hirveä tiukkapipo. Huorittelua tuli yläasteella kuunneltua niin paljon etten enää osaa suhtautua siihen missään yhteydessä khuulisti. Joskus tulevaisuudessa kehitän ehkä sellasen toimivan paksun nahan ja huumorintajun kombinaation etten ota enää ihan kaikkea niin vakavasti, mutta sitä odotellessa inisen niin paljon että vitutus laantuu.

Ei tässä varsinaisesti kummempaa, mutta mun on hirveän hankalaa ymmärtää kuinka nainen saattaa käyttää toisesta nimitystä huora tai lutka. Siis ihan oikeasti, WTF?! Jotenkin voi käsittää, että epävarma teinikolli yrittää saavuttaa vanhempien poikien hyväksynnän osoittamalla asiaan kuuluvan sanaston hallintaa, koska sillä ei ole mitään käsitystä miltä huorittelu saattaa tytöstä tuntua. Ehkä se jopa kuvittelee tyttöjen lämpenevän sellaselle wannabe-macho-setille?

Mutta väitän että joka ikistä naista on joskus huoriteltu ihan ilman syytä, ja että jokainen nainen tuntee huorittelun logiikan (tai tarkemmin sanoen sen täydellisen puutteen) ja kuinka se sattuu 13-vuotiasta neitsyttä ihan yhtä paljon kuin nelikymppistä kaiken kokenutta parinvaihtajaa. Huora on oikeastaan vaan synonyymi epäonnistuneelle naiselle tai tytölle, ja sen epäonnistumisen määreet on täysin huorittelijan hallussa. Sen takia se sattuu niin paljon. Sitä voidaan käyttää koska tytön naama ei miellytä, koska se puhuu liian kovaa, koska se puhuu liian hiljaa, koska siltä ei heru, tai koska sillä oli joskus juttua sun exän kanssa, johon oikeasti olet edelleen vähän pihkassa. Huorittelua voi käyttää aina, kun tyttö tai nainen rikkoo jotain normia, tietämättään tai tietosesti. Sen jättämä leima on kuitenkin aina sama.

Epäloogisuudessaan se on myös niin helvetin epäreilu haukkumasana. Niin kauan kun miehille ei ole mitään vastaavaa nimitystä, se on myös melkosen räikeä merkki sukupuolten eriarvosuudesta. Sen takia onkin niin käsittämätöntä, kuinka yksikään nainen kehtaa viljellä sitä. (Paitsi tietysti kavereiden kesken, silloin kun kaikki käsittää sen läpänheitoksi.) Ja jos se nyt jotakuta kiinnostaa, niin sillon yläasteella mä keskityin lähinnä pänttäämiseen, urheiluun ja puutöihin, enkä osottanu minkäänlaista huomiota poikia kohtaan, mutta kuten sanottua, huorittelulla ei ole logiikkaa.

Ps. Estellen innoittamana muuten tämäkin syntyi. Bloggari-vuorovaikutusta! Sä sanot uu, mä sanon aa, ja siitä tulee... no ei ainakaan vauvaa.

Piilotus

Hoo, olin tosiaan siinä luulossa, ettei tän blogin kommenttilootiin ole ikinä satanut lokaa, mutta väärässäpä olin. Vuosi sitten joku/jotkut on käynyt/käyneet kommentoimassa edellisen kevään aiheita. En sinänsä ihan tajua mitä järkeä, jos haluaa sohia jonkun huomionkipeän bloggaajan itsetuntoa niin eiköhän kannattaisi kommentoida tuoreimpaan postaukseen ja varmistaa viestin perillepääsy? Ei sillä, useat pointit osu ja uppos, mutta onneks useammat ei.

Kuten mä olen aiemminkin maininnut, liioittelen ja vähättelen tapahtumia ja ylipäätään muihin ihmisiin liittyviä juttuja niin, ettei niitä kannata ottaa ihan tosissaan. Jos joku tapahtumaketju tuntuu kauhean epäloogiselta tai jos mitään ei yksinkertaisesti tapahdu, lisään väliin jotain tai otan pois. Ensinnäkin se on "mitä jos" -tyylistä leikittelyä, toiseksi faktojen sotkeminen estää tunnistamista, ja kolmanneksi mun elämä on oikeasti niin auttamattoman tylsää, että sitä on melkein pakko vähän maustaa. Onhan se outoa, myönnän, mutten jaksa uskoa olevani ainut.

Lapsellisuus, itsekeskeisyys, huomionkipeys ja mitä näitä nyt on, ne mä myönnän ihan auliisti, mutten oikeastaan voi niihin muuta sanoa kun että paskempi juttu, ja peukut sille jolta kyseiset piirteet puuttuu. Kyllähän samoissa ongelmissa vuodesta toiseen pyöriskelevät ihmiset on omalla tavallaan helvetin koomisia, ja paremmissa mielen voimissa saattaisin itsekin käydä repeilemässä vastaaville nettijulkaisuille. Ei kai sosiaalipornolla ole sen kummempaa virkaa kuin tarjota tunnetta ylemmyydestä, ja minkälainen materiaali niitä fiiliksiä sitten antaa, riippuu ihmisestä.

Mutta pakko kyllä sanoa, että on surullista jos vielä 2000-luvulla nainen uskoo niin vahvasti siihen, että hänen tärkein ominaisuutensa on "hyvä maine", että jaksaa kokea jonkun täysin vieraan tytön seksitarinoinnit uhkana itselleen. En ole ikinä kuullut yhdenkään miehen valittavan kuinka häntä pidetään halpana, koska naapurin Penalla on ollut irtosuhteita. Naapurin Penan tekemiset ei mitenkään liity sen toisen miehen maineeseen, eikä mun tekemisillä pitäis olla väliä Anonyymille.

No enivei, olen meinannut piilottaa tän jo varmaan kymmenen kertaa, ja koska noi kommentit sai huomaamaan että vuoden-parin takainen "olen oman elämäni saippuatähti" -tyyli on aika kaukana siitä, mistä nykyään haluan kirjoittaa, niin eiköhän ole sen aika. Loin itselleni ns. arkistoblogin johon vein vanhat höpinät, ja yritän pitää tämän jatkossa linjaltaan parantumismyönteisenä pohdintana.

Jos huomaan että postaukset alkaa lipsua liikaa avautumisen puolelle, siirrän tän varmaan salasanan taakse, mutta mennään nyt alkuun näin.