... eiku...

Hmm, toisaalta jos asiaa lähestyis realistisemmasta näkökulmasta, niin ei ole takuita että saan palautettua itseni täysin toimintakykyiseksi ihan vaan omin voimin. Mähän olen viettänyt tässä jotain omaehtoisen saikun tapaista, mitäs kun ei voikaan enää levätä laakereillaan? Ja JOS olisi niin, että mulla oliskin jonkinmoinen bipon tapainen, ongelman helpottuminen ei tarkottais sen poistumista. Siinä tapauksessa mulla olis nyt kokemusperästä tietoa siitä että joo, tasaava lääkitys, säännöllinen päivärytmi, tipattomuus ja liikojen ärsykkeiden välttäminen pitää mielialat kurissa, mutta ilman seurantaa se olis vähän heikko pohja.

Hmm. Tätä pitää miettiä. Huippua olis, jos pääsis vaikka puoleks vuodeks johonkin ratkaisukeskeiseen tai kognitiiviseen terapiaan jotta sais arjen raiteilleen, ja sen jälkeen vois jatkaa jollain perusseurannalla. Mutta kun on toi kaupunginvaihto taas edessä. Ja noita erilaisia terapioita kun tarjotaankin niinku kaupan hyllyltä. Joo. En tiiä. Hmm.

Ou fak. Fiilis meni.

Edit. Äiti on pop. Soitin sille. "Sori kulta mutta kyllä sä olet enemmän sekasin kun luulet." Kirjotan nyt sen lunttilapun ja sanon niille että epäilen vahvasti. Joo. Näin teen.