Mietin sitä hyvityskierrosta. Entiseltä poikaystävän tapaiselta haluaisin pyytää anteeksi että olin frigidi ja käytin sitä vain olkapäänä. Olin lapsi, en tajunnut että myös minä voin hyväksikäyttää toista, vaikka tiedostamattakin. Vaikka tuskinpa sitä enää kiinnostaa.
Parhaalta ystävältä pyytäisin anteeksi katoamisiani. Olen itsekeskeinen, enkä ole uskonut sen pyyteettömästi haluavan nähdä mua myös silloin kun olen huonona. Pyytäisin anteeksi myös sitä, etten ollut sen tukena viimeksi, kun sillä oli vaikeaa: että olin niin käpertynyt itseeni etten huomannut sen tarvitsevan syliä. Pahoittelisin myös suorasukaisuuttani, sitä että loukkaan kun yritän olla rehellinen.
A:ta olen näkemässä kahvittelun merkeissä lähiaikoina. Aion pyytää siltä anteeksi sitä, etten ikinä oikeasti ollut läsnä, että yritin parantaa sen vaivat edes pysähtymättä kuuntelemaan, mikä on hätänä. Etten kunnioittanut sen erilaisuutta.
Haluaisin olla A:n ystävä. Mulla on ikävä meidän anime-maratoneja, pohjaan palaneita kokkausyritelmiä, viinipäissään askartelua ja lähiöfiilistelyä kävelyllä lumisateessa*. Mä kaipaan myös tapaa jolla se liikkuu, tapaa jolla se nauraa kun sille kuiskaa jotain tuhmaa. Kaipaan sen tuoksua, sen vartaloa omaani vasten välillä niin paljon että koskee, mutta vielä enemmän kaipaan sitä yhteyttä joka katosi kun alettiin seurustella.
Hetkinen! Stop! Voi lässyn lässyn, miten tää meni taas tähän? Joku on pahasti puutteessa... Lupaan ens vuodeksi uusia aiheita, aikuisten oikeesti!
* ks. kuva. Onko mitään ihanampaa? Aattelin tosissani hankkia tällasen (vaikka se tarkottaiskin tuplasti keski-ikäsiä jurrikoita yrittämässä kaveriksi).
