... muuttuu ketutukseksi.

No ei ole oikeasti noin paha. Tai siis tuollaistahan se on, ihan sama mitä selittelen, nää vitun neuroosit ja fobiat ja ahdistus- ja paniikkihäriöt tai mitä vittua ovatkaan, hallitsee mun arkea enemmän kuin kehtaan myöntää. Olen saatana oman rikkinäisen mieleni vanki.

Mutta siis en oikeastaan suhtaudu siihen nykyään epätoivolla, se pikemminkin vituttaa. Rankasti. Kuvitelkaa kaunein ja lämpimin kesäpäivä ikinä, ja itse olet jumissa kotona koska et siedä aurinkoa. Tai jotain vastaavaa; sen tyylistä vitutusta. Ihan kuin olis rampa, mutta ei sitten kuitenkaan ole.

Ei osaa olla kiitollinen fyysisestä terveydestä, opiskelupaikasta, ihanasta perheestä, mahtavista kavereista, kaikista asioista missä tietää olevansa lahjakas. Ei osaa arvostaa sitä että näkee, kuulee, voi juosta ja tanssia, voi rakastaa ja tulee aina olemaan rakastettu, kaikesta vittumaisuudestaan huolimatta. Koska oma mieli sanoo vastaan, pelko on imeytynyt niin syvälle.

Ei liity aiheeseen mitenkään, Bikini Kill on vaan mulle sitä, mitä kuunnellaan kun kyrpii ja pahasti: nauttikaa ketkä tykkäätte. (Miten noita videoita muuten saadaan liitettyä tänne? Pari vuotta enkä edelleenkään ole hoksannut.)

Suck my left one
Sister, sister where did we go wrong?
Tell me what the fuck we're doing here
Why are all the boys acting strange?
We've got to show them we're worse than queer

1, 2, 3, 4
SUCK MY LEFT ONE, SUCK MY LEFT ONE

Daddy comes into her room at night
He's got more than talking on his mind
My sister pulls the covers down
She reaches over, flicks on the light
She says to him :

SUCK MY LEFT ONE, SUCK MY LEFT ONE

Mama says :
You have to be a polite girl
You have got to be polite
Show a little respect for your father
Wait untill your father gets home
Fine, fine, fine, fine, fine, fine, fine

Epätoivo

Olenko maininnu että olen ihan loistava säätämään ja ryssimään kaiken mikä vaan on ryssittävissä? Jep. Neitihän odotti sitä lääkäriaikaa kuin kuuta nousevaa eikä jännitykseltä saanu unta kun vasta myöhään aamuyöllä. Aamulla, sillon kun se aika ois ollu, unta sitten riittikin.

Voi vittuperkelesaatana! En ymmärrä itseäni, miten joku voi olla tällainen tampio joka mokaa yksinkertaisimmatkin asiat? Mikä vittu siinä on kun mikään ei onnistu eikä mitään saa hoidettua kunnolla?

Sain puhelimessa reseptin uusittua ja uuden ajan seitsemän viikon päähän, mutta turhat lääkärilaskut ei varsinaisesti helpota tätä rahatilannetta. Ja mitä mä teen jos mieli lähtee laukkaamaan tässä välillä?

Syksyn alussa tuli se pelottava syöksy kahdessa päivässä, mieliala oli heitellyt laidasta laitaan ja rysähti äkkiä ihan kuoppaan. Myöhemmin olo koheni, mutten kokenut helpotusta, pelkäsin vaan että kohta taas tiputaan. Mietin, että järkevintä on lopettaa tämä tähän, nyt kun tunteet ei päätä, nyt kun pystyn hetken ajan ajattelemaan loogisesti. Ennen kuin vajoan taas kituvaksi eläimeksi tai oikeasti sekoan: ennen kuin kuvittelen taas, minä hölmö romantikko, että elämä on elämisen arvoista tällaiselle paskaläjällekin.

Ja entä jos tää lamaannus ei helpota? Miten vitussa mä saan koulut hoidettua? Joka saakelin ilta päätän että huomenna uskaltaudun luennolle, vakuutan itselleni ettei kukaan siellä paheksu vaikka edellisellä viikolla jäi väliin. Ja aamulla hiipii paniikki, mutta mulla ei ole selkärankaa antaa sen vaan tulla ja mennä koululle sitten vaikka hikoilevana ja änkyttävänä, vaan jään vittu sänkyyn koska sietokyky millekään ikäville fiiliksille on nolla.

Viime viikolla en syönyt muuta kun puuroa koska en uskaltautunut kauppaan. Sinne voi mennä suoraan koulusta, kun on pirteä ja hyväntuoksuinen (toimelias opiskelija, ihan kuten muutkin), mutta entäs jos ei alunperinkään ole uskaltautunut liikenteeseen? Tai sitten vasta kun on pimeää, juuri ennen sulkemisaikaa, mutta se on aina epävarmempaa.

Ja kun joissain tilanteissa taas olen niin rento, oma itseni, läsnä ja pystyvä, tyyppi josta pidetään ja joka pitää itsestään. Mutta kun en tunnista mistä se on kiinni. Mikä on se juttu, jolla päivä alkaa hyvin, ja miksei niin voi olla aina? Miksi useimpina päivinä verhot jää kiinni?

Ps. Nyt kaduttaa poltetut sillat. Kun voisi vaan itkeä oikean, hengittävän ystävän olkapäätä vasten, painautua syliin ja kuulla: "Kyllä se helpottaa, huomenna on jo paremmin."

Vitutus maximus

Heehehee, jatkoa pukkaapi heti samana päivänä. Tietysti sitä voisi avautua jollekin tutulle, kuinka niinq vituttaa, kun joku horo haukkua mua horoks mun blogissa, mutta se vaihtoehto ei nyt sattumoisin houkuta. Toki reaktio oli täysin ylimitotettu, mutta kun kiehahtaa niin kiehahtaa. Olen tietyissä jutuissa vaan hirveä tiukkapipo. Huorittelua tuli yläasteella kuunneltua niin paljon etten enää osaa suhtautua siihen missään yhteydessä khuulisti. Joskus tulevaisuudessa kehitän ehkä sellasen toimivan paksun nahan ja huumorintajun kombinaation etten ota enää ihan kaikkea niin vakavasti, mutta sitä odotellessa inisen niin paljon että vitutus laantuu.

Ei tässä varsinaisesti kummempaa, mutta mun on hirveän hankalaa ymmärtää kuinka nainen saattaa käyttää toisesta nimitystä huora tai lutka. Siis ihan oikeasti, WTF?! Jotenkin voi käsittää, että epävarma teinikolli yrittää saavuttaa vanhempien poikien hyväksynnän osoittamalla asiaan kuuluvan sanaston hallintaa, koska sillä ei ole mitään käsitystä miltä huorittelu saattaa tytöstä tuntua. Ehkä se jopa kuvittelee tyttöjen lämpenevän sellaselle wannabe-macho-setille?

Mutta väitän että joka ikistä naista on joskus huoriteltu ihan ilman syytä, ja että jokainen nainen tuntee huorittelun logiikan (tai tarkemmin sanoen sen täydellisen puutteen) ja kuinka se sattuu 13-vuotiasta neitsyttä ihan yhtä paljon kuin nelikymppistä kaiken kokenutta parinvaihtajaa. Huora on oikeastaan vaan synonyymi epäonnistuneelle naiselle tai tytölle, ja sen epäonnistumisen määreet on täysin huorittelijan hallussa. Sen takia se sattuu niin paljon. Sitä voidaan käyttää koska tytön naama ei miellytä, koska se puhuu liian kovaa, koska se puhuu liian hiljaa, koska siltä ei heru, tai koska sillä oli joskus juttua sun exän kanssa, johon oikeasti olet edelleen vähän pihkassa. Huorittelua voi käyttää aina, kun tyttö tai nainen rikkoo jotain normia, tietämättään tai tietosesti. Sen jättämä leima on kuitenkin aina sama.

Epäloogisuudessaan se on myös niin helvetin epäreilu haukkumasana. Niin kauan kun miehille ei ole mitään vastaavaa nimitystä, se on myös melkosen räikeä merkki sukupuolten eriarvosuudesta. Sen takia onkin niin käsittämätöntä, kuinka yksikään nainen kehtaa viljellä sitä. (Paitsi tietysti kavereiden kesken, silloin kun kaikki käsittää sen läpänheitoksi.) Ja jos se nyt jotakuta kiinnostaa, niin sillon yläasteella mä keskityin lähinnä pänttäämiseen, urheiluun ja puutöihin, enkä osottanu minkäänlaista huomiota poikia kohtaan, mutta kuten sanottua, huorittelulla ei ole logiikkaa.

Ps. Estellen innoittamana muuten tämäkin syntyi. Bloggari-vuorovaikutusta! Sä sanot uu, mä sanon aa, ja siitä tulee... no ei ainakaan vauvaa.