Yoda was here

Meikäläisen netinkäyttö on nykyään varsin minimaalista, joten ei ihmekään että tämä entinen henkireikä näyttäisi kuivuvan itsestään kasaan.

Ei mulla mitenkään erityisen hyvin mene, mutta yritän sinnitellä ja oppia jotain. Itsesääli on kenen tahansa pahin vihollinen. Se passivoi ja tekee ihmisestä katkeran.

Vihaan sitä kun Tyttö käyttää ilmaisua "ota itseäs niskasta kiinni", mutta tiedän sen viittaavan sillä ainoastaan käytännön ja arkielämän juttuihin, että hoitaisin asiat kunnolla ahdistuksesta huolimatta ja ryyppäisin vähemmän.

Parisuhteessa eläminen on mulle siinä mielessä hyvä homma, että olen muuttunut vähemmän ylpeäksi. Joutunut myöntämään ettei mun ongelmat ole niin erikoisia. Että masennuksen romantisointi ja sen ajattelu jollain tapaa kohtalona ei ole aikuinen hyväksynnän muoto, vaan tapa mahdollistaa itselleen luovuttaminen.

Olen tajunnut, että yksilöllisyys, jaottelu tavanomaiseen ja erikoiseen, ylipäätään ihmisluonnon tyypittely, on mittakaavakysymys. Tarpeeksi kaukaa katsottuna kaikki ovat samanlaisia, samoin tarpeeksi läheltä. Mielenterveysongelmia esiintyy niin useilla, että oman identiteetin ja yksilöllisyyden kokemuksen rakentaminen niiden ympärille ei ole realistista. Persoona on jotain syvempää.

Tällaista.

Ps. Kosin, ja sain myöntävän vastauksen :) Ajatus loppuelämän (tai ainakin mahdollisimman pitkän ajan) viettämisestä Tytön kanssa synnyttää mussa kaikenkattavan onnellisuuden ja tyyneyden tunteen. Olen erittäin onnekas paskiainen.