Tämän kun muistaisi

"I'm selfish, impatient and a little insecure. I make mistakes, I am out of control and at times hard to handle. But if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best."

Ei lisättävää.


Ps. Tekniikan ihmelapsena ryssin ulkoasun niin outoon muotoon, että oli pakko luopua itse säädetystä mallista ja turvautua pakettiratkaisuun. Mutta oikeastaan pidän tästä.

Pps. Älä kehota toista olemaan raatorehellinen jos et kestä kuulla totuutta. Äiti innostu pommittamaan mua metriviesteillä siitä millainen manipuloiva kusipää olen pahimmissa huipuissani. Tää ei ole enää yhtään mukavaa.

Muiden silmin

Äiti oli kulta ja listasi mun pyynnöstä asioita meikäläisestä ja ukista lääkärikäyntiä varten. Oli vielä otsikoinut jutun "X:n erikoiset" (en voi tietenkään paljastaa ukin nimeä koska silloinhan kaikki varmasti arvaisi kuka tätä sosiaalipornoa rustaa, hei haloo!). Repeilin aika pahasti äidin lapsuusmuistoille, vaikka eihän noille saisi nauraa, en saata kuvitella kuinka kauheaa on ollut kasvaa sellainen hullu paskiainen isänään. Vähän enemmän kolahti kuvaus omasta käytöksestä. Tuohan olen minä.

"Hypomaaninen vaihe:

• puhuu nopeasti ja paljon
• nauraa puhuessaan vähän väliä
• on hermostunut ja selittää paljon suurieleisesti käsillään
• ostaa paljon vaatteita ja kauneus/terveystuotteita
• selittelee tekemisiään
• "kaikki on hyvin", ei tarvitse apua
• ei elä tätä päivää vaan puhuu koko ajan tulevista suunnitelmista
• myös täysin epärealistisia suunnitelmia
• lupaa tehdä kaikki tekemättömät työt pois jaloista
• välillä tuntuu, että puhuessaan kehittää asioita omasta päästä

Depressiivinen vaihe:

• lamaantuminen
• jatkuva nukkuminen ja loputon väsymys
• epäjärjestys
• eristäytyy muista pitkiksi ajoiksi
• välttää kontaktia
• ei jaksa keskustella mistään, torjuu täysin
• itkeskelee."

Ja tietysti on näitä mitä äiti ei onneksi tiedä: villeimpinä kausina saatan harrastaa seksiä kolmen-neljän eri ihmisen kanssa saman viikon aikana, mielellään vielä jossain erikoisessa paikassa kuten kerrostalon katolla. Olen niin saatanan boheemi ettei ole tosikaan, punkkua pullo päivässä ja kavereille kanssa, kaunissilmäinen muukalainen tarjoaa essoa halvalla, tietysti ostan. Muut ihmiset on hyödykkeitä joihin mulla on käyttöoikeus. Kaiken kaikkiaan maailma avaa mulle sylinsä. Ukkia lainaten: "Minä olen suuri ihminen".

Ei hitto. Miten paljon paskaa perhe ja ystävät onkaan joutuneet sietämään. Nyt tulee itku.

... eiku...

Hmm, toisaalta jos asiaa lähestyis realistisemmasta näkökulmasta, niin ei ole takuita että saan palautettua itseni täysin toimintakykyiseksi ihan vaan omin voimin. Mähän olen viettänyt tässä jotain omaehtoisen saikun tapaista, mitäs kun ei voikaan enää levätä laakereillaan? Ja JOS olisi niin, että mulla oliskin jonkinmoinen bipon tapainen, ongelman helpottuminen ei tarkottais sen poistumista. Siinä tapauksessa mulla olis nyt kokemusperästä tietoa siitä että joo, tasaava lääkitys, säännöllinen päivärytmi, tipattomuus ja liikojen ärsykkeiden välttäminen pitää mielialat kurissa, mutta ilman seurantaa se olis vähän heikko pohja.

Hmm. Tätä pitää miettiä. Huippua olis, jos pääsis vaikka puoleks vuodeks johonkin ratkaisukeskeiseen tai kognitiiviseen terapiaan jotta sais arjen raiteilleen, ja sen jälkeen vois jatkaa jollain perusseurannalla. Mutta kun on toi kaupunginvaihto taas edessä. Ja noita erilaisia terapioita kun tarjotaankin niinku kaupan hyllyltä. Joo. En tiiä. Hmm.

Ou fak. Fiilis meni.

Edit. Äiti on pop. Soitin sille. "Sori kulta mutta kyllä sä olet enemmän sekasin kun luulet." Kirjotan nyt sen lunttilapun ja sanon niille että epäilen vahvasti. Joo. Näin teen.