Ystävä kävi tehon kautta psykiatrisella.

Suurimman osan ajasta olen iloinen siitä että mun kaverit on niin äijiä, ne naispuolisetkin. Rakastan niitä juuri tuollaisina. Joskus sitä vaan hämmästyy kuinka vaikeaa (meille) kaikille on kertoa ajoissa kun asiat ei menekään putkeen.

Ja koska meikäläisen on pakko aina kääntää kaikki itseeni, ihmettelen olenko huono ystävä jos muhun ei kyetä luottamaan. Enkö ole tarjonnut olkapäätä tarpeeksi selkeästi? Olenko vahingossa keskeyttänyt juuri kun toinen on aikonut avautua, olenko mahdollisesti vittuillut kriittisellä hetkellä?

Ja sitten taas hetkittäin olen vaan raivona. Vitun idiootti.