Suurista toiveista huolimatta syksy näemmä vaikuttaa mun mielialaan laskevasti. En tiedä miksi ajattelin että se olisi mennyttä. Väsymys, alakulo ja itkuherkkyys. Mutta eipä tuo mitään. Ehkä tästä sinnitellään kunnialla läpi. Jos antaa vain itselleen luvan olla laiska ja väsynyt. Ei se kestä kuin muutaman kuukauden.
Onneksi mulla on Tyttö. Huonojen fiilisten jakaminen hiljentää syyllistävän äänen takaraivossa ainakin ajoittain. On ihanaa tulla ymmärretyksi. On ihanaa pyrkiä olemaan toiselle mahdollisimman hyvä ja saada samaa kohtelua takaisin.
Tajusin muuten juuri miksi en ole kokenut piirejä koskaan erityisen houkutteleviksi. Mä en kestä ihmisiä jotka ei etene henkisellä tasolla ja jotka ei aikuistu. Tai en ymmärrä. En ikinä totu siihen, että päälle parikymppisten naisten on yleisesti hyväksyttyä kiukutella kuin pikku pennut. En totu, en ymmärrä.
Ja tämä ei nyt tarkoita että meikä-Pirkko tai kaverini oltaisiin kypsimmästä päästä, mutta no, me nyt ainakin osataan hävetä. Eipä tälläkään kummempaa merkitystä ollut, puranpa vain vitutusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti