Kamalaa hehkuttaa omaa onneaan kun kavereilla menee huonosti, mutta tokkopa ketään kiinnostaa ruveta tuomioita jakelemaan.

Niin että sitä vaan että olen aikas terve. Enkä enää edes hirveästi jossittele että olisinpa toiminut menneisyydessä toisin. Tässä on nimittäin hyvä olla. Yllätin itseni muutama päivä sitten. Sain kehuja siitä, että olen kuulemma ikäisekseni harvinaisen jalat maassa, ja nolostumisen sijaan totesin vain jotain sen tapaista kuin "no mulla on ollut ihan oikeitakin ongelmia, joten en viitsi keskittyä epäolennaisuuksiin."

Vastaus oli mulle erittäin epätyypillinen, sillä a) en kyseenalaistanut kehujen aiheellisuutta, b) puhuin mielenterveyshistoriastani Oikeina Ongelmina. Annoin siis ihan ääneen itselleni kunnian siitä, että olen päässyt selville vesille.

No mutta se siitä, yritin kai sanoa vain sitä, että vaikka itsekin olen aina hokenut etten muuttaisi menneisyydessäni mitään, vasta äskettäin olen todella alkanut sisäistää mitä se tarkoittaa. Ilman menneisyyttä en todellakaan olisi tässä. Olisin monta kokemusta köyhempi, ja ihmisenä saattaisin olla täysi kusipää. Nykyinen minä on kaikkea muuta kuin pinnallinen, mutta asianlaita saattaisi hyvinkin olla toinen.

Kai kyse on vain siitä, että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni ihan aidosti pidän itsestäni ja ajattelen kaikkine huonoine puolinenikin olevani samanarvoinen muiden kanssa. Ja että tämä nykyinen minä on paljon parempi kuin jonkin vaihtoehtoisen todellisuuden kuvitteellinen ideaali-Wendy.

Tämä postaus kuulosti varmasti naiivilta ja hölmöltä tai jopa itseriittoiselta, mutta halusinpa silti avautua. Eipä tässä muuta. Nauttikaahan tulevasta ruskasta.