Tapasin kerran pankkiirin pojan, joka punkkupullon jälkeen ryhtyi kyynelet silmäkulmissaan valittamaan, kuinka isä ei ymmärrä ettei poikaa kiinnosta raha, ainoastaan hetkessä eläminen ja luova työ. Ellei pojalla olisi ollut ikää sen kolmekymmentä vuotta ja laajentunut ego, olisin tuntenut huvittuneisuuden sijasta sääliä.
Vaikka kyllähän minä ymmärrän. Pojan isälle tärkeintä tuskin kuitenkaan oli raha vaan pikemminkin asema. Hän oli omalla työllään noussut luokkaportaita ja vakiinnuttanut paikkansa, eikä nähnyt mitään järkeä siinä, että poika halusi kieriä kitara kourassaan portaita alas.
Mä en voi sietää elitismiä. Olen hirveän ennakkoluuloinen ikäisiäni hipstereitä kohtaan. Se, ettei jengi näe kulutusvalintojen tai mielipiteiden näennäisen oikeellisuuden olevan ainoastaan sosiaalisesti rakentunutta ja vähintäänkin mielivaltaista, herättää mussa ajoittain suunnatonta vitutusta. Noh, mähän voin valita seurani. Voin kysyä suoraan ärsyttävältä tyypiltä, että oletko miettinyt kuinka pinnallista sun on kuvitella tietäväs muista ihmisistä yhtikäs mitään sen perusteella, kuinka ne esim. pukeutuu?
Mutta sukuaan ei voi valita. Kun joukkoon kuulumisen ja sitä kautta hyväksynnän mittareita ei ole kuin yksi, akateeminen koulutus, ja siitä ei jousteta. Ei siinä sinänsä mitään, mun suunnitelmat menee tältä osin yksiin perheen toivomusten kanssa, mutta toivoisin ettei sillä olis väliä. Että mä riittäisin omana itsenäni. Ja että Tyttö hyväksyttäis vaikkei se ole kouluja käynyt. Että tärkeintä olisi se, että mulla on ihminen jota rakastan ja joka rakastaa mua takaisin, johon voin turvata kun maailma tuntuu synkältä ja joka tekee mut onnelliseksi.
A:han oli jees. Ei sillä väliä, että se oli takakireä kuin mikä ja veti lopulta mun itsetunnon pakkasen puolelle. Kunhan oli yliopistossa.
Noloa valittaa tällaisesta, tunnen itseni todella lapselliseksi. Mutta kun tällä hetkellä tällä kaikella on väliä. Mä olen ollut ja tulen aina olemaan isin tyttö. Haluaisin vaan että sille tärkeintä olis mun onnellisuus eikä se, mitä joku ulkopuolinen muka ajattelee hänestä sen perusteella että hänen tyttärensä seurustelee naisen kanssa ja maksaa vuokransa tekemällä paskaduunia. Lakkaako ihminen ikinä hakemasta vanhempiensa hyväksyntää?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hups, onpa fiksua myöntää olevansa ennakkoluuloinen samassa kappaleessa jossa keuhkoaa periaatteessa siitä, kuinka inhoaa ennakkoluuloisuutta...
Mutta kun mua ihan _tosissaan_ rassaa itseni kanssa samanlaiset sosio-ekonomiset lähtökohdat jakavien ihmisten sokeus sille, että kulutus- ja elämäntapavalinnat ilmentää luokkaan kuulumista.
...Ja toisaalta oma liioiteltu "luokkatietoisuuteni" tässä asiassa on niin tota samaa. Kun on liikaa aikaa miettiä, mistä tahansa saa luotua ongelman. Rassaa ylipäätään parikymppiset kaupunkilaiset. Me ollaan vaan niin urpoa porukkaa.
Lähetä kommentti