En osaa kirjoittaa tänne kun ei ole valitettavaa.
Sen voin myöntää että rimpuilen itselleni epätyypillisen ikäkriisin kourissa, tunnen häpeää siitä etten ole saavuttanut mitään näkyvää. Ei ole kandinpapereita esiteltäviksi kun en ole pysynyt samassa aineessa kahtakaan vuotta, mutta olen liian kermaperse nöyrtyäkseni ja mennäkseni amikseen.
No tämä on nyt tällaista. Kelpaan itselleni ja Tytölle ja kavereille, mutta kissanristiäisissä kirpaisee nämä iänikuiset "mitäs sinä nykyään opiskelet? Mikset hankkisi vaan ammattia kun ei tuo yliopisto näytä maistuvan? Milloinkas aiot hankkia miehen?" -tyyliset kysymykset, joihin ei ole oikeaa vastausta. Tjaa. No samapa tuo.
Jahkailu muuten loppui, kohta leikitään Tytön kanssa kotia ihan virallisesti samassa osoitteessa. Rakastan niin paljon ettei sanat riitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Jos yhtään lohduttaa, niin minä en ole vielä edes yliopistossa asti ja oon sua ainoastaan vuoden nuorempi. Jos ei peruutuspaikkaa ilmene, niin menee tämäkin vuosi hukkaan..
Aksu, oikeastihan tällaisten murehtiminen on todella turhaa. Jos sitä elää ainakin seitsemänkymppiseksi, vuosi sinne tai tänne tässä iässä on aika samantekevää.
Tai no riippuu tietysti motiiveista: onko oman itsensä takia kärsimätön saavuttamaan asian x, eli tunteeko todellista tyytymättömyyttä nykyiseen elämäntilanteeseensa, vai haluaisiko kelvata muille.
Itse murehdin nimenomaan miltä näytän sukulaisten silmissä, ja siinä jos missä heittää aikaansa hukkaan :D
Lähetä kommentti