Sinkkuna olo ei tee mulle hyvää. Tarttisin jonkun tohon viereen jäkättämään että "lopeta haihattelu!", "valvottu yö ei ole mikään syy lintsata luennolta!" ja "ne pyykit ei peseydy itestään!". Ymmärrän tohvelisankareita niin hyvin, ja ylipäätään ihmisiä jotka hakee deittimarkkinoilta kakkosäitiä/-isää. Onhan se sairasta, juu, mutta silti.
Vittumainen piirre tää vastuunpakoilu. Kun se ei edes ole kiinni vastuun määrästä. Pitäis päästä taas sellanen pieni jatkuva kiire päälle. Kun vauhti on sopiva, stressiin vaan tottuu ja huomaamattaan ehtii hoitaa miljoona eri asiaa vaikka tuntuu ettei 24 tuntia riitä mihinkään. Tällasessa yleisessä lööbailussa taas jokanen essee ja tentti aiheuttaa kauhean stressipiikin. Ja kun on liikaa aikaa, niille vähille hommille pitää tehää hirveen tarkkoja suunnitelmia. Eikä ne koskaan pidä ja sithän vasta harmittaa.
En ylipäätään tajua mistä ja milloin olen oppinut tällaisen projekti-ajattelun. Mikään homma ei ole liian vähäpätöinen tai massiivinen, eikä mikään ajanjakso liian lyhyt tai pitkä, ettei sille voisi tehdä pilkuntarkkaa suunnitelmaa. Ihan kun täysi kalenteri vastais oikeaa elämää.
Naurettavaa. Ja niin vitun tätä päivää. Olen uusavuttomuuden malliesimerkki.
2 kommenttia:
Ateistina en tiedä, liekö korrektia vai ei, mutta tekstiisi en koe tarpeelliseksi lisätä muuta kuin loppuun aamenen.
Että Aamen vaan.
Toinen ateisti hyväksyy. (Insha Allah).
Lähetä kommentti