Mikä järki ilmottautua harjotusryhmään joka on yhdeksältä aamulla kun parhaimmillaan tietää ehtivänsä sinne vasta varttia vaille kymmenen? Ilmeisesti maalaisemännän päivärytmin hyveellisyys on iskostettu mun päähän niin hyvin, että kuvittelen yhä vaan voivani muuttua aamuvirkuksi jos vaan oikein kovasti tahdon.
Intoilen A:n näkemistä, ja sit toisaalta olen vähän lihonu, niin etten todellakaan haluais sitä nähdä, tai siis että se näkis mut (side silmille?). Ihan kun se mun painonvaihteluita panis edes merkille. Toisaalta voi kysyä, miksi hiivatissa mä ylipäätään mietin tällasta? Nainen, kasaa ittes.
Niin ja prosessikirjottaminen on kauheaa. En mä halua kehittyä kirjottajana antamalla miljoonan ihmisen sörkkiä raakilettani parannusehdotuksillaan. Älkää lyökö mun lasta. Miksei vois vaan tavalliseen tapaan tekaista sivukaupalla sisällötöntä käsitepuuroa palautuspäivän aamuna?
Kiire junalle, palailen viimeistään maanantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti