Ja/tai

Kaipa se menee niin, että elämässä on aikoja, joista saa nauttia ja toisaalta aikoja, joista on vaan selviydyttävä.

Eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Niin se vaan menee.

Ja ne heikommat ajat: niistä voi selviytyä a) loistavasti (tämä lienee aika harvinaista, nää on näitä "tositarinoita" joihin amerikkalaiset feelgood-leffat "pohjautuu"), b) ihan tyydyttävästi (normi, tähän terapialla pyritään) tai c) ei-niin-hyvin (eli subjektiiviselta kannalta paskasti).

Jos ei selviä loistavasti ja tulee tipahdus ja siihen mennessä miljoonas ilopilleriresepti, niin ei se oikeasti mitään. Uusi yritys. Ei parantuminen ole kilpajuoksu.

Heh. Parantuminen. "Parantuminen."
Masennus. "Vaikeat ajat".
Ja/tai?

Tällä hetkellä mua vituttaa sairausluokitukset ylipäätään. Vituttaa se harmaa alue jonka sävy oikeastaan riippuu ainoastaan näkökulmasta. Vituttaa että aina on taho, jolle ei ole tarpeeksi sairas ja taho, jolle ei ole tarpeeksi terve. Ja että todistelun tarve lähtee vain siitä että heikko kaipaa auktoriteetin kertomaan kelpaako, yrittääkö tarpeeksi.

Tällaisina aikoina parasta on lukea keski-ikäisten miesten kirjoittamaa proosaa. Tai kuunnella simppeleitä rock-lyriikoita. Kumpi vaan, en oo snobi.