Tajusin tänään että ajattelen itseäni naisena. (Vähän äijämäisenä sellaisena, mutta enivei.) En koskaan ole tuntenut kuuluvani käsitteen "tyttö" alle, mutta ajatus naisena olemisesta ei aiheuta nikottelua. Luulisi sen menevän toisin päin.
Ylipäätään nykyään mulla on parempi olo omissa nahoissani kuin koskaan ennen. En joudu samalla tavalla hakemaan persoonani osasille määreitä kuin nuorempana. Oikeastaan en joudu hakemaan itselleni ääriviivoja, koska en enää tunne koostuvani irrallisista palasista. Kroppakaan ei tunnu niin vieraalta kuin vielä pari vuotta sitten. Ainakin ajoittain mä pystyn vain olemaan.
Ps. Tarkoitan siis tässä naiseudella nimenomaan _tytön_ aikuista muotoa. Se tässä on hämmentävintä. Vielä parinkympin kynnyksellä olin kuitenkin aikamoinen sunnuntaisovinisti, ja nyt ihan ok sen kanssa että ikä tuo vastuuta ja joskus tulevaisuudessa ryppyisen tissivaon. Kaipa sitä on vain muuttunut avarakatseisemmaksi niin, että pystyy hyväksymään enemmän harmaan sävyjä sekä itsessään että muissa.
(Siis etten enää ajattele että piparin kanniskelun jalkojen välissä tarttis merkata yhtään mitään muuta kun että siellä se kulkee matkassa. Että mulla saattaa olla jotain yhteistä tuon ja tuon tytön tai naisen kanssa, ja seuraavan kanssa ei niinkään, ja me ollaan silti kaikki yhtä kelpoja tapauksia. Ja ettei ristiriitoja itsessään tarvitse hävetä.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti