Pahoittelen etten ole kirjoittanut, ei ole ollut mitään sanottavaa. Tai sanottavaa kyllä, muttei kirjoitettavaa. Joululoma on ollut hyvä joillekin ja kamala toisille, onneksi kuulun ensimmäisiin.

On ihanaa seisoa lumessa silmät auki vuosien jälkeen, nähdä ystävät ja kauneus ja rakkaus. Kiitän isääni kyvystä huomata ympärilläni pienet asiat, ensinäkemältä mitättömät mutta lopulta niin tärkeät ilonaiheet. Tai mistä se sitten ikinä olikaan kiinni, siis että elämä on huonoinakin aikoina tuntunut elämisen arvoiselta.

Tästä ei pysty kirjoittamaan oikein. Yritän kai sanoa että häpeän niitä ajatuksia. Kuolema ei ole vaihtoehto. Aina on toivoa.