En kehtaa kirjoittaa kun menee huonosti, enkä keksi sanottavaa kun menee hyvin. Voin kyllä kertoa että jännältä tämä tuntuu kun ei masenna eikä kummemmin ahdista. Ei mitään ihmeellistä euforiaa, elämä vaan on hallinnassa. Pari hoidettavaa asiaa hiukan jännittää mutta kokonaisuus rullaa. Voi hengittää.
Toisaalta näkee selvemmin omat huonot puolensa, mutta ei tunne olevansa niiden takia epäonnistunut ihmisenä, ja voi päättää mitä haluaa lähteä korjaamaan ja minkä vain antaa olla. Ajoittain tuntuu että maailma kaatuu niskaan mutta tunne ei jää päälle. En muista milloin viimeksi en olisi noussut aamulla sängystä tai ollut vuorokautta pidempään käymättä suihkussa. En ole tarvinnut lääkkeitä, en ole saanut paniikkikohtausta. Mikäli saisin, lähipiiri tietäisi nykyään mistä on kyse. Olen jutellut vanhojen kavereiden kanssa, selittänyt miksi olen ollut niin hankala viime vuodet ja pahoitellut. Kaikki ovat olleet ymmärtäväisiä.
Viihdyn töissä, olen innoissani opiskelusta, tunnen itseluottamusta siinä että tulen pärjäämään työelämässä ja olen löytänyt taas kunnianhimoa uran suhteen. Olen palannut vanhojen harrastusten pariin. Normaalia arkea, ihan hemmetin ihanaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ei kuulosta pahalta, ei ollenkaan. Pidä kiinni tuosta.
Kynsin hampain :)
Lähetä kommentti