Nyyh ja lässyn ja aww <3

Olen lällytuulella joten lukeminen omalla vastuulla:

Joskus tulee kelailtua tätä blogistaniaa, siis miten jännä on tutustua ihmisessä ensin, ja usein ainoastaan, sen ajatuksiin. Miten alastomia ihmiset on voidessaan anonyymeina paljastaa samassa kirjoituksessa niin huonoimmat kuin parhaimmatkin puolensa.

Ajoittain surettaa että maailmassa tärkeintä tuntuu olevan pärjääminen, kun oikeasti ei ole mitään ihanampaa kuin se tunne minkä saa kun toinen raottaa hetkeksi suojaustaan, se lämpö joka tulee kun saa osakseen luottamusta, tai kun uskaltaa itse luottaa. Miten suurin osa ihmisistä on niin helvetin mukavia luopuessaan rooleista, ollessaan edes hetken aitoja.

Niin että ootte te aika ihania <3 Vois olla ihan mielenkiintosta kuulla blogitutuista sellaisia asioita, joiden perusteella irl muodostaisi ensivaikutelman, nyt kun ne ei enää vaikuttaisi kakkaakaan siihen pitääkö tyypistä vai ei. Tästä vois ehkä kehitellä jotain meemin tapaista...

Mutta asiasta kukkaruukkuun. Lähiaikoina olen huomannut muutoksen siinä, miten suhtaudun lapsuusmuistoihin. Ne ei ole enää niin kipeitä, mutta toisaalta niitä on helpompi itkeä. Ei tarvitse syytellä ketään, mutta voi myöntää ongelmien kumpuavan sieltä. Eikä niissä ongelmissa ole toisaalta mitään kummaa. Aika moni olisi reagoinut samalla tavalla. Ja musta tuli kuitenkin ihan hyvä ihminen, luultavasti iän myötä vielä parempi.

Liittyy vaan siihen, että mulla on taas hirveä vauvakuume, ja mietin josko tulen koskaan olemaan niin tasapainoinen että osaisin olla hyvä äiti. Vähän enemmän turvaa haluaisin kuitenkin omalle katraalle tarjota kuin mitä itse aikoinani sain, vaikka äidin mielenterveysongelmia ja vanhempien tappelua lukuunottamatta lapsuus olikin mitä parhain (koulukiusaamiseen kun perhe ei voinu vaikuttaa). Mutta ehkä mä olen joskus siinä pisteessä.

Outoa kun tulevaisuutta koskevat odotukset ei sisällä oikein muuta kuin opiskelun ja perheen. Kouluttautumiseen mua motivoi oikeastaan vaan pohjaton uteliaisuus ja halu kehittää omaa ajattelua. Mites työ sitten? Ura? Vois kiinnostaa tutkia jotain alakulttuureja identiteetti-näkökulmasta, siis että miten ihmiset "heimoutuu" postmodernissa yhteiskunnassa, tai sitten kansalaisaktivismia siinä mielessä että mikä sen rooli on poliittisen vaikuttamisen kentässä. Mutta en tiedä tulisko mun hermoilla tutkijaa, kun oma pää tuntuu lähinnä tykkäävän puutarhanhoidosta ja leipomisesta. Tjaa.

Mutta siis oikeasti ihan kamalaa tämmönen kuume! Jos bussissa lähelle istuu joku vanhempi pikkulapsen kanssa, olen ihan että "mikäsennimionkuinkavanhaoimitenpienetsormet!". Ja sit ikävöin sitä kun veli oli vielä pieni ja anto mun joskus lohduttaa itseään ja sain rutistaa sitä ja painaa nenäni sen hikiseen tukkaan ja silittää ja hyssytellä.

Voi apua lyökää mua!