No ei ole oikeasti noin paha. Tai siis tuollaistahan se on, ihan sama mitä selittelen, nää vitun neuroosit ja fobiat ja ahdistus- ja paniikkihäriöt tai mitä vittua ovatkaan, hallitsee mun arkea enemmän kuin kehtaan myöntää. Olen saatana oman rikkinäisen mieleni vanki.
Mutta siis en oikeastaan suhtaudu siihen nykyään epätoivolla, se pikemminkin vituttaa. Rankasti. Kuvitelkaa kaunein ja lämpimin kesäpäivä ikinä, ja itse olet jumissa kotona koska et siedä aurinkoa. Tai jotain vastaavaa; sen tyylistä vitutusta. Ihan kuin olis rampa, mutta ei sitten kuitenkaan ole.
Ei osaa olla kiitollinen fyysisestä terveydestä, opiskelupaikasta, ihanasta perheestä, mahtavista kavereista, kaikista asioista missä tietää olevansa lahjakas. Ei osaa arvostaa sitä että näkee, kuulee, voi juosta ja tanssia, voi rakastaa ja tulee aina olemaan rakastettu, kaikesta vittumaisuudestaan huolimatta. Koska oma mieli sanoo vastaan, pelko on imeytynyt niin syvälle.
Ei liity aiheeseen mitenkään, Bikini Kill on vaan mulle sitä, mitä kuunnellaan kun kyrpii ja pahasti: nauttikaa ketkä tykkäätte. (Miten noita videoita muuten saadaan liitettyä tänne? Pari vuotta enkä edelleenkään ole hoksannut.)
Suck my left one
Sister, sister where did we go wrong?
Tell me what the fuck we're doing here
Why are all the boys acting strange?
We've got to show them we're worse than queer
1, 2, 3, 4
SUCK MY LEFT ONE, SUCK MY LEFT ONE
Daddy comes into her room at night
He's got more than talking on his mind
My sister pulls the covers down
She reaches over, flicks on the light
She says to him :
SUCK MY LEFT ONE, SUCK MY LEFT ONE
Mama says :
You have to be a polite girl
You have got to be polite
Show a little respect for your father
Wait untill your father gets home
Fine, fine, fine, fine, fine, fine, fine
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti